Tarinoita elämästä Mestarin kanssa varhaisilta vuosilta

Osa I:

Kaikki ovat yhtä

Mestarimme, joka on yhtä kaiken kanssa ja joka aistii kaikkien tuntevien olentojen ilot ja surut aivan kuin ne olisivat Hänen omiaan, ei kestä nähdä edes pienenpienen olennon vahingoittuvan. Seuraavat tarinat osoittavat, kuinka Pyhimyksen hellävarainen ja pikkutarkka huolenpito ja rajaton rakkaus luonnollisesti näkyvät Hänen päivittäisissä sanoissaan ja teoissaan.

n024

Elämää jopa polttopuissa

Hsihun Keskusta ympäröivillä metsäisillä vuorilla kuolleita puita ja kuivia oksia oli saatavilla kaikkialla joten käytimme harvoin kaasua lämmitykseen tai ruoanlaittoon. Kerran, kun Mestari näki keskuksen oppilaan sytyttämässä nuotiota, Hän meni välittömästi tämän luokse kehottaen häntä vetämään puun pois tulesta ja kysyi: “Kuinka voit olla niin huolimaton? Olen kehottanut teitä tarkistamaan ja katsomaan, onko puussa matoja tai pienenpieniä luontokappaleita, ennen kuin poltatte sen. Erityisesti muurahaiset rakastavat bambun ja puiden reikiin piiloutumista, joten tarkistakaa ne kaikki huolellisesti!”

Kun tuli satutti tuntevia olentoja, Mestari tunsi kivun välittömästi.

 

Viidennentyyppinen oppilas

Kun houkuttelevat, kullanpunaiset persimonit olivat kypsiä persimonipuutarhassa, jossa Mestari ennen asui, Hän pyysi oppilaita poimimaan hedelmät. Hän antoi meille kuitenkin erityiset ohjeet: “Älkää kerätkö kaikkia persimoneja; jättäkää joitain linnuille.” Linnut olivat tavallisia vierailijoita myös keittiössämme. Mestari kehotti meitä myös laittamaan kulhollisen raikasta vettä ja hieman keitettyä riisiä niille joka päivä.

Ollessaan Hsihussa Mestari sanoi hymyillen, että Shakyamuni Buddhalla oli neljäntyyppisiä oppilaita, nais- ja miespuolisia luostarioppilaita ja nais- ja miespuolisia maallikko-oppilaita, mutta Hänellä on viides tyyppi, nimittäin eläimet: linnut ja kulkukoirat, jotka vierailevat silloin tällöin, ja naapurin lehmät, lampaat ja kanat, jotka ylittivät joskus Keskuksen rajat laiduntaakseen siellä.

Eivät vain ihmiset rakasta Mestarin lähellä olemista, eläimetkin rakastavat Hänen näkemistään. Mestarin luentokiertueiden aikana ja lyhyinä oleskeluaikoina monissa maissa ympäri maailman jotkut näistä “viidennentyyppisistä oppilaista” vierailivat joskus Hänen luonaan, kiintyivät Häneen ja kieltäytyivät lähtemästä pois.

 

Avunpyyntöihin vastaamassa

Kerran Mestari vei meidät kävelylle Hsihun Keskusta ympäröivälle vuorelle, ja me juttelimme ja nauroimme samalla kun kävelimme. Yhtäkkiä Mestari pysähtyi ja kallisti päätään, joten me kaikki myös pysähdyimme. Mestari koputti sitten hellästi maata bambukepillään ja sanoi takanaan olevalle oppilaalle: “Ole varovainen, täällä on perhonen.” Jostain tuntemattomasta syystä perhonen oli pysähtynyt keskelle tietä, eikä se osoittanut aikomustakaan liikkua. Onneksi se tapasi Mestarimme, joka on yhtä kaikkien olentojen kanssa. Muutoin se olisi tuskin selviytynyt tultuaan meidän kaltaisten “sokeiden elefanttien” tallomaksi.

Toisella kertaa, kun Mestari käveli vuorilla, Hän kutsui yhtäkkiä nimeltä erästä keskuksen oppilasta, joka ei ollut läsnä. Kun myöhemmin mainitsimme tämän tuolle oppilaalle, hän paljasti, että tuolla hetkellä hän oli kamppaillut suurissa tuskissa teltassaan ja rukoillut Mestarilta apua. Vasta kun Mestari kutsui häntä nimeltä, hän vapautui vaarallisesta tilanteesta!

 

Äänen siirtäminen tuhansien mailien päähän

Kerran Mestari teki ruokaa keittiössä, kun olin kastelemassa vihanneksia jonkin matkan päässä. Kun käänsin kahvasta ja vesi alkoi juosta, hyräilin erästä tunnettua laulua samalla kun työskentelin. Vaikka juoksevan veden ääni oli kovempi kuin lauluni ääni, kuulin Mestarin äänen tulevan keittiöstä asti: “Sen sijaan että lausuisit Pyhiä Nimiä, minkälaista hölynpölyä sinä oikein laulat!” Suljin suuni saman tien. Kuinka tarkat korvat Mestarilla onkaan! Hän kuuli minut niin pitkän matkan päästä!

Jokaisella on erityinen värähtelynsä ja magneettikenttänsä. Erityisesti kun olemme saaneet initiaation Häneltä, pienimpienkin ajatustemme “aivoaallot” voivat häiritä Häntä. Mestari on kuin suuri vastaanotin, joka jatkuvasti ottaa vastaan värähtelysignaaleja kaikista suunnista. Joten jos mielemme ei ole koko ajan Taossa ollessamme Mestarin läheisyydessä, voimme helposti vaikuttaa Häneen.

Mestari on sanonut: “Sisäinen Ääni voi viedä meidät korkeampiin todellisuuksiin, ja sitten kehitymme kaikissa suhteissa. Mitä korkeammalle menemme, sitä selkeämmin näemme, kunnes viimein voimme nähdä Maailmankaikkeuden jokaisen nurkan. Tuolloin pystymme kommunikoimaan minkä tahansa olennon kanssa, koska meistä on tullut jo yhtä Maailmankaikkeuden kanssa.” (Puhunut Korkein Mestari Ching Hai, Japani, 18. lokakuuta, 1993, alkuperäinen kiinankielinen videokasetti no. 382) Tämä osoittaa, että harjoittamalla Quan Yin -menetelmää jokainen meistä voi saavuttaa tason, jossa olemme “yhtä kaiken kanssa”.

 

Osa II:
Kimaltelevan kristallin yö!

Eräänä iltana Mestarin Lasitalon edessä Hsihussa Hän aikoi lukea meille tarinan Naropasta (suuren tiibetiläisen Pyhimyksen, Milarepan, Mestari). Nähdessämme kovakantisen englanninkielisen kirjan Hänen pöydällään me tiesimme, että saisimme vielä kokea suurenmoisen illan! Tavallisesti Mestari katsoi harvoin sanoja sanakirjasta, kun hän luki tarinoita meille. Mutta tuona yönä Hän antoi erityiset ohjeet avustajalleen tuoda sanakirjan, jos sitä tarvittaisiin, koska kirja oli käännetty Esoteerisen Buddhalaisuuden kirjoituksista, jotka ovat tulvillaan erityisiä termejä. Mestari oli siksi ollut hyvin huolellinen ja ahkera, kun hän oli selannut tekstin läpi, ennen kuin luki sen meille.

Naropa koki kaikenlaisia nöyryytyksiä ja testejä Totuudenetsijän polullaan. Koska Mestari on erinomainen tarinankertoja, Hän sai legendasta tuhansia kertoja tavallista kiinnostavamman ja siinä oli jännittäviä kohokohtia toinen toisensa jälkeen. Kun henkemme vaelsivat Tiibetin muinaiseen valtakuntaan, me unohdimme kokonaan, mitä kello oli.

Mestari lopetti tarinan lukemisen keskiyöllä, ja yöilma oli märkä raskaasta kosteudesta. Sitten, sanottuaan hyvää yötä kaikille, Mestari meni sisälle Lasitaloonsa ja jatkoi lukemistaan. Pienen talon nimi on peräisin valtavan suurista ikkunaruuduista, joita on kaikilla neljällä sivulla. Nyt kun sen ikkunat olivat märkiä kasteesta, monia pieniä virtoja oli syntynyt ruutuihin. Pöytälamppu heijasti Mestarin hoikan hahmon heikossa, pehmeän säteilevässä keltaisessa valossa. Tämä kaunis, unenomainen näkymä oli kuin suoraan kristallimaailmasta!

 

Osa III:
Työskentelyä ilman lepoa

Mestari pitää työskentelemisestä illalla, kun kaikki on hiljaista ja päivän meluisa ilmapiiri on rauhoittunut. Kun kaikki muut ovat unien maailmassa, Pyhimys jatkaa työtänsä toisella tasolla.

Mestari kutsui kerran erään keskuksen oppilaan nukkumaan huoneeseensa. Seuraavana aamuna tuo sisko tuli takaisin toimistoon mietteliään näköisenä. Toiset keskuksen oppilaat olivat uteliaita ja kysyivät häneltä, miksi hän oli niin mietteliäs. Hän sanoi, että edellisenä iltana Mestari oli antanut hänelle monia ohjeita hänen työtään varten, ja hän yritti kovasti palauttaa niitä mieleensä. Me ihmettelimme, miksi hän ei ollut vienyt paperia ja kynää mukanaan, ja sisko vastasi: “Kuinka olisin voinut tietää, että minun pitäisi viedä paperia ja kynä mukanani, kun olin menossa nukkumaan?” Tämän tapauksen jälkeen ymmärsimme, että Mestari ei todellakaan nuku kun Hän menee vuoteeseen, vaan jatkaa väsymättömästi työnsä tekemistä läpi yön.

Vuonna 1993 ennen lähtemistään Formosasta Maailmankiertueelleen Mestari piti upean puheen Sun Yet-senin Muistohallissa Taipeissa vastauksena paikallisen yhteisön rakastaviin pyyntöihin. Luentoa edeltävänä iltana Mestari pyysi odottamatta Chuangtsen kirjaa, jota säilytettiin Hsihun Aarrepaviljongissa. Lähettiläs pyysi meitä etsimään kirjan ja toimittamaan sen Taipeihin niin pian kuin mahdollista. Seuraavana päivänä Mestarin luennon teemana oli “Laotse, Chuangtse ja Taivaan Musiikki”. Myöhemmin Mestari meni Indonesiaan ja jatkoi puhumistaan Laotsesta ja Chuangtsesta. Tällaisia improvisoituja tilanteita syntyy usein, kun olemme Mestarin kanssa.

Toisella kertaa oli hyvin myöhä kun työskentelin toimistossa työajan jälkeen. Juuri kun oloni alkoi tuntua uneliaalta ja olin menossa vuoteeseen, puhelin soi yhtäkkiä. Se oli Mestari, joka pyysi kirjaa Mestari Tson-Kha-Pasta, Gelugpa (Keltainen Hattu) -luostariyhteisön perustajasta Tiibetissä, kysyen mistä sen voisi löytää. Katsoin kelloa; oli keskiyö. Tietäessäni, että Mestari luki yhä, uneliaisuuteni katosi hetkessä.

 

Osa IV:
Mestarin muistikirja

Kerran kun minulla oli mahdollisuus järjestellä Mestarin kirjahyllyä, huomasin pienen, pehmeäkantisen muistikirjan. Avasin sen sattumanvaraisesti, ja Mestarin viehättävä käsiala kohtasi katseeni. Katsoin vain muutamaa riviä, mutta ne olivat hyvin voimakkaita. En rohjennut lukea enempää ja suljin muistikirjan, joka oli hyvin tavallinen, tyyliltään yksinkertainen, sellainen, jota harvat ihmiset käyttivät tuolloin. Mutta Mestari käytti sitä kirjatakseen talteen mittaamattoman arvokkaat inspiraationsa!

Mestari on todellakin hyvin yksinkertainen henkilö. Mutta johtuen meidän monimutkaisesta ja epäluonnollisesta mielestämme, me emme useinkaan onnistu havaitsemaan Hänen tarpeitaan kun avustamme Häntä. Jonkin aikaa Mestari kirjoitti silloin tällöin paperinenäliinaan julkisten luentojensa aikana, pilaillen että se oli Hänen “viisas neuvonantajansa”. Se johtui itse asiassa siitä, että olimme unohtaneet hankkia muistikirjoja Mestarille, joten kun Hän sai inspiraatioita yöllä, Hänen täytyi selvitä paperinenäliinojen avulla ja kirjoittaa niille. Merkitäkseen muistiin inspiraationsa millä hetkellä tahansa Mestari asetti aina pienen taskulampun sänkynsä viereen jotta voisi kirjoittaa yöllä.

Kerran Mestari vieraili toimistossamme. Kun Hän näki keltaisia tarralappuja pöydälläni, Hän oli ilahtunut kuin lapsi löytäessään uuden lelun. Hän otti ne ja piti niitä mukanaan matkoillaan ulkomailla. Toimistossa näitä käytännöllisiä lappuja oli käytetty jo pitkän aikaa, mutta kenellekään meistä ei tullut mieleen hankkia niitä Mestarille! Ja juuri Hän olisi tarvinnut niitä eniten!

Me unohdimme myös laittaa kalenterin Mestarin huoneeseen, joten Hän soitti usein meille kysyäkseen, mikä päivä on. Piirtäessään vaate-, koru- ja lamppuluonnoksiaan Hänellä oli vain muutama värikynä käytettävänään, eikä Hän useinkaan pystynyt löytämään korjauslakkaa; kun taas meidän toimistossamme kaikenlaisia värillisiä kyniä oli helposti saatavilla, mutta yleensä me emme onnistuneet luomaan mitään. Mestari, suuri suunnittelija, pystyi kuitenkin maalaamaan koko maailmankaikkeuden vain muutamalla vaivaisella kynällä!

 

Osa V:
Hauska Mestarimme

Eräänä iltapäivänä Hsihussa näytti siltä kuin alkaisi sataa. Ilma oli raskas ja hiostava. Sitten, työskennellessämme hiljaisesti toimistossa, kuulimme yhtäkkiä räjähdyksen Mestarin keittiöstä, joka oli vain runsaan metrin päässä toimistostamme. Kun me – joukko keskuksen naispuolisia oppilaita – huolestuimme ja hämmennyimme, kuulimmekin iloista naurunhelinää, ja huokaisimme helpotuksesta! Ymmärsimme, että kaikki oli kunnossa, kun kuulimme naurun. Mutta mitä oli tapahtunut? Kävi ilmi, että Mestari oli pyytänyt jotakuta sytyttämään ilotulitteen ja sitten lähettänyt jonkun tiedustelemaan: “Pelästyittekö räjähdystä?” Kujeileva Mestarimme oli onnistunut viihdyttämään meitä, ja päivän synkkä ilmapiiri oli luontevasti ja helposti haihtunut.

 

Top