Kysymyksiä & vastauksia

princesa del sol


Puhujana Korkein Mestari Ching Hai
Los Angeles, California, U.S.A. – joulukuun 14. päivä, 1997

 

K: Kun mestarit, jotka ovat syntyneet mestareina, tulevat tälle planeetalle, miksi he tarvitsevat initiaation tai miksi he tarvitsevat mestarin?

M: Oikeastaan he eivät tarvitse sitä. Mutta muistatteko, mitä Jeesus sanoi? “Näin meidän on tehtävä.” Johannes Kastaja kastoi hänet, ja ihmiset kysyivät häneltä samaa asiaa. Hän sanoi: “Näin meidän on tehtävä.” Antaa lain täyttyä – fyysisen universumin lain. Oletetaan, että tulen Yhdysvaltoihin ja olen Britannian kansalainen, minun on noudatettava tämän maan lakeja, vaikka ne ovatkin hiukan erilaisia kuin Englannissa. Minun on ajettava tien oikealla puolella, eikä vasemmalla kuten Englannissa, tai voisin joutua vaikeuksiin aivan kuten kuka tahansa.

Ja miksi ei? Se ei ole iso asia, jos sinulla on guru. Sitä paitsi jos sinulla on guru, silloin kaikki muutkin seuraavat. Jos sinulla on mestarisi, he pitävät sitä normaalina. Jos kaikki on liian ihmeellistä, se myös pelottaa ihmisiä. Oletetaan, että tipahdan vain taivaasta ja sanon: “Tässä olen, Korkein Mestari, blaa blaa blaa…” Luulen että ihmiset eivät pitäisi siitä kovin paljoa. He pitäisivät sitä hypnotismina; he pitäisivät sitä huijauksena tai paholaisen työnä. Niin et voi oikeasti tehdä. On jo tarpeeksi huono asia, että mestarin pitää ottaa fyysinen muoto, millainen tahansa fyysisen kehon muoto, koska monet ihmiset takertuvat tuohon muotoon. He ajattelevat: “Ahaa, tämä on mestarin muoto, mikään muu muoto ei ole hyvä.”

Jumala ei voi aina ilmestyä täällä suoraan eteemme muodossa tai toisessa. Entä jos Hän olisi Jeesuksen muodossa; kaikki buddhalaiset sanoisivat, että ei, ei minulle! Entä jos Hän ilmestyisi Buddhan muodossa, kuten niin monet haluaisivat, silloin katoliset sanoisivat, että ei, ei, tuo on harhaoppista, ja kaikkea tällaista. Tämä on hyvin vaikeaa. Eli meidän on löydettävä Totuus sisältämme; sillä ei ole väliä onko mestarilla gurua vai ei. Hän tulee tänne; hänen on syötävä; hänen on synnyttävä ja kasvettava fyysisesti, opiskeltava, ja kaikki muukin on samalla tavalla. Siispä sama asia koskee myös initiaatiota.

Niin ikään on hyvä olla nöyrä, istua jonkun jalkojen juuressa, oppia ensin olemaan oppilas. Se ei haittaa mestaria. Mestari voi olla mitä tahansa, joten miksi ei oppilas? Sitä paitsi toinen asia, jonka haluan kertoa teille, on se että kuka tahansa mestari, joka tulee tähän fyysiseen maailmaan, kaikki muisti, kaikki kunnia ja kaikki voima on pyyhitty pois häneltä noin neljännen ikävuoden jälkeen. Silloin hän ei muista mitään. Aivan kuten kenen tahansa, hänenkin on opittava uudelleen. Hänen on saatava avain uudelleen, avain elävältä mestarilta, joka antaa avaimen hänelle.

K: Jotkut mestarit, saatuaan initiaation, saavuttavat itseoivalluksen hyvin nopeasti, kuudessa kuukaudessa tai vuodessa, ja joiltakin kestää vuosia, 20 vuotta, 25 vuotta, ja sitten he kokevat itseoivalluksen, vaikka he ovat saattaneet syntyä mestareina. Miksi se kestää niin kauan?

M: Se ei ole ongelma. Se on vain ollut heidän oma toiveensa tehdä niin, näyttääkseen monille erilaisille ihmisille, että sinun ei tarvitse olla nopea. Jopa minulta se vei 25 vuotta, joten älä huolehdi omasta hitaasta etenemisestäsi. Mestari vain yrittää näyttää ihmisille, rohkaista ihmisiä. Oletetaan esimerkiksi, että valaistun, koen “suuren” oivalluksen kuudessa kuukaudessa ja monet ihmiset pitäisivät siitä. Sellaiset ihmiset jotka pitävät siitä tulisivat luokseni ja sanoisivat: “Ahaa, jos se vei Häneltä kuusi kuukautta, voin saada sen kuudessa päivässä!” (Naurua) Jotkut tuntevat itsensä alempiarvoiseksi, jos se kestää heiltä liian kauan. Jos he katsovat jotakuta toista mestaria, joko mennyttä tai nykyistä, silloin he voivat sanoa: “Tuolta mestarilta kesti 25 vuotta tulla valaistuneeksi, joten olen ihan hyvä. Vaikka en edisty kovin nopeasti, katsopa tuota mestaria. Hän syntyi mestarina, ja silti se vei häneltä hyvin kauan.” Joten sillä ei ole niin paljon väliä. Se on yksi näkökohta.

Toinen näkökohta on se, että on olemassa kahdenlaisia mestareita. Toinen mestari tehdään ja toinen mestari on syntynyt. “Syntynyt mestari” on nopea. Ja “tehty mestari” on kuin kuka tahansa meistä täällä, sellainen joka on kuljeksinut monia vuosisatoja ja tuhansia elämiä tässä maailmassa. Hän oivaltaa ensimmäisen kerran ja pyrkii mestariksi. Se voi olla hänen kohtalonsa, hänen ennalta määrätty kohtalonsa. Hänen elämänkohtalonsa on tarkoitettu sellaiseksi. Toinen mestari on kohtalon kautta syntynyt, syntynyt jo mestarin loistossa mukanaan kaikki voima menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta tuodakseen ne tähän maailmaan työnsä vuoksi. Joten se tapahtuu nopeasti. Siinä ei ole mitään eroa, onko joku nopea vai hidas, koska olemme kaikki olleet mestareita menneisyydessä joka tapauksessa. On vain niin, että jotkut mestarit ovat oivaltaneet sen jo kauan aikaa sitten ja he ovat tulleet takaisin syntyneinä mestareina. Ja toiset ovat juuri äsken tehtyjä täällä.

K: Jotkut täydelliset mestarit, voimakkaat mestarit, eivät koskaan tule ulos Himalajan luolista. He jatkavat olemistaan siellä, ja vain hyvin vähäiset ihmismäärät hyötyvät tästä.

M: Ah, se on mestarin työtä. Keitä me olemme sanomaan mestarille mitä tehdä? Jokaisella mestarilla on oma kohtalonsa tai tehtävänsä suoritettavanaan. Himalajalla istuminen on aivan yhtä hyvä asia kuin ihmisille puhuminen. Jotkut mestarit haluavat jakaa ilon ihmisten kanssa, ja jotkut mestarit istuvat vain ja auttavat toisia värähtelyillään, läsnäolollaan tässä maailmassa. Se on hyvä asia. Joistain lääkäreistä tulee professoreja, ja he opettavat yliopistossa. Jotkut lääkärit vain työskentelevät sairaalassa. Jotkut lääkärit vetäytyvät eläkkeelle, eivätkä työskentele. (Naurua ja taputuksia) Emme hyödy ainoastaan mestarin fyysisestä läsnäolosta, vaan myös sellaisen mestarin hyvästä tahdosta ja valosta, joka meditoi Himalajalla tai missä tahansa. Mutta tietysti se tulee niille suorempana, joilla on tiettyjen mestareiden kanssa samankaltainen side. He voivat olla yhteydessä fyysiseen mestariin voidakseen oivaltaa sen nopeammin. Toinen mestari istuu joskus Himalajalla ja henkisesti tukee muiden mestareiden työtä. Jokaisella on oma työnsä; se ei ole mikään ongelma.

K: Onko oikein sanoa, että tiedätte kaiken, mutta toimitte vain tiettyjen asioiden suhteen, ja jonkin toisen asian suhteen ette toimi, vaikka tietäisittekin.

M: En myöskään minä tiedä. (Mestari ja kaikki nauravat.) Nämä ovat hyvin älyllisiä aiheita. Tiedättehän, että mieli on eri asia kuin sielu. Keho on eri asia kuin Mestarin voima. Keho syö, mutta Mestarin voima ei. Keho nukkuu; Mestarin voima on hereillä 24 tuntia vuorokaudessa. Mieli reagoi, ja Mestarin voima toimii vain tiedon pohjalta; se ei reagoi.

Mestarin voiman on oltava kehon yläpuolella, ulkopuolella ja sen sisäpuolella, jotta se voi tietää kaiken samanaikaisesti. Ja jos se ei ole todella tarpeen, Mestarin voima ei kohdista asiaa mielelle ymmärrettäväksi tai tekemistä varten. Jos se on todella tarpeen, silloin Mestarin voima kohdistaa asian mielelle tehtäväksi, reagoitavaksi johonkin fyysisesti. Jos ei, niin Mestarin voima vain tekee sen abstraktissa merkityksessä, fyysisen tason ulkopuolella. Ei niin, että keho voi ymmärtää. Ei niin, että sinä tai minä voimme ymmärtää. Ei niin, että aivot voivat ymmärtää.

Mestarin voima toimii 24 tuntia vuorokaudessa keskeytymättä. Aivot voivat väsyä, ylikuormittua ja uupua liian informaation, liian kuormituksen tai liian ajattelun takia. Mestarin voimalle ei koskaan käy niin. Joten se mihin viittaatte juuri nyt, tiedänkö vai enkö tiedä, ovat aivoni. Jotta voisin tietää sillä tavoin kuin te ajattelette, että minun tulisi tietää juuri nyt, minun on käytettävä aivojani. Mutta se on myös aivojen toiminta-aluetta. Tietäminen on Mestarin voimaa. Mielelle voidaan antaa siitä hiukan tietoa. Sen ei tarvitse tietää.

Jos jokin asia on todella tärkeä, Mestari saa mielen reagoimaan, saa minut reagoimaan, “minut” siinä fyysisessä mielessä, jonka näette. Kuitenkin “minä”, joka on Mestarin voima, tekee aina jotakin, tietää aina jotakin, mutta ei fyysisellä tasolla. Jos fyysisellä tasolla tapahtuu jotakin, jos jokin on tarpeen, silloin Mestarin voima ohjaa mieltä ja kehoa tekemään tuon tietyn asian, tietyn tapahtuman, vain sen. Kaikkea sitä, mitä Mestarin voima tekee, kehon ei tarvitse tietää tai aivojen ymmärtää, koska aivot ja keho ovat rajoitettuja. Ne pakahtuvat, räjähtävät, uupuvat, ylikuormittuvat, eivätkä kestä liikaa. Joten Mestarin voima tekee asioita, ei kuitenkaan aina kehon ja aivojen kanssa.

Jopa fyysisen Mestarin keho ja aivot voivat kestää vain tietyn määrän. Aivan kuten autosi, sillä ei ole väliä oletko presidentti tai Arabian maailman kuningas, et voi ajaa autoa koko päivää, koko yötä, joka päivä, joka yö. Vaikka se olisi Rolls Royce, Volvo tai Mercedes, se tarvitsee joskus lepoa. Se tarvitsee polttoainetta, monia asioita. Mutta tosi asiassa Mestarin keho on enemmän kuin auto, totta kai. Se on erilainen. Mutta myös se voi uupua, universumin lain, aineellisen lain takia. Siksi sanon teille, opiskelkaa vain opetuksiani, meditoikaa, älkääkä välittäkö siitä, mitä keho tekee tai mitä minä teen.

 

 

Top