Vastoinkäymisten voittaminen

painting_heavenly

Puhunut Korkein Mestari Ching Hai

Joku kysyi minulta hiljattain: ”Miksi Jumala on niin mahtava, ja kuitenkin Hän luo niin paljon kurjuutta?” Jumala ei luonut kurjuutta, me ihmiset olemme omin käsin aikaansaaneet kaiken tämän. Jumala ei valmista aseita. Jumala ei koskaan tehnyt atomipommia. Me itse teemme näitä omin käsin. Jos siis lopetamme tämän, kurjuuskin loppuu. Me ihmiset emme jaa omaisuuttamme köyhien naapureidemme kanssa. Me itse emme ole tarpeeksi ahkeria levittämään Totuutta, levittämään rakkauden, hyväntekeväisyyden, sitkeyden, kärsivällisyyden ja myötätunnon sanomaa muiden kuultavaksi.

Jumala luo vain kauneutta. Jumala loi kaikki kukat meidän katseltaviksemme. Hän loi auringon lämmittämään meitä, paistamaan maailmaamme. Hän loi sateen ravitsemaan satoamme. Jumala ei luo koskaan tuhoavia asioita. Se on vain meidän omaa aikaansaannostamme, meidän oma negatiivinen ilmapiirimme tuo tullessaan kaikkia näitä onnettomuuksia.

Kun kerran ymmärrämme, miksi kärsimme, voimme muuttaa sen. Vain jos emme ymmärrä sitä, jatkamme samalla tavalla. Samalla tavoin, kun lääkäri tunnistaa taudin ja tietää missä sairaus on, hän voi parantaa sen, mutta tärkeintä kuitenkin olisi, että potilas itse tietäisi, miten elää elämäänsä pysyäkseen terveenä pitkän aikaa. Jotta kehomme pysyisi terveenä, meidän tulisi tietää hygienian sääntöjä. Meidän tulisi tietää, minkälaista ravintoa syödä ja minkälaista liikuntaa harrastaa, jotta voimme välttää useimmat sairaudet. Pysyäksemme henkisesti terveinä meidän tulisi tietää, mikä Jumalan Laki, Luonnon Laki on. Meidän tulisi tietää tämä, jotta pysyisimme terveinä viisaudessamme ja tulisimme Jumalan kaltaiseksi, koska Jumala on luonut ihmiset omaksi kuvakseen.

Meillä on monia ennakkoluuloja, monia niin kutsuttuja ennakkokäsityksiä elämästä, valaistumisesta, uskonnosta, siitä kuinka olisi elettävä, minkälaisia uskonnollisten ihmisten tulisi olla, miten valaistuneen Mestarin olisi vietettävä elämäänsä, miten hänen olisi pukeuduttava, syötävä ja jopa puhuttava. Minullakin oli ennakkokäsityksiä aikaisemmin ja myös valaistumisen jälkeen. Aikaisemmin tietysti enemmän, mutta kun olin hieman valaistunut, ne vähenivät, ja ne vähenevät joka päivä yhä enemmän ja enemmän. Jumala teki minut nöyremmäksi joka päivä, kunnes minulla ei ollut jäljellä enää omia ajatuksia, vain Jumalan ajatus. Minun on ehdottomasti tehtävä vain se, mitä Hän tahtoo. Kuten teidän, minunkin oli opittava erehdysten kautta.

Mitä enemmän tiedämme, sitä vähemmän ymmärrämme. Koska kasaamme liian paljon maallista tietoa, emme ymmärrä todellista viisautta. Tällaista on kiireen täyttämä olemassaolomme. Olemme liian ylpeitä tohtorinarvostamme tai mistä tahansa tiedosta, jota saavutamme tässä maallisessa maailmassa ja unohdamme, että olemme niin paljon suurempia kuin kaikki tämä. Itse asiassa ollessamme liian ylpeitä alennamme itsemme, koska olemme suurempia kuin tällainen tieto. Maailmallinen tieto ei tietenkään ole esteenä henkiselle viisaudelle, mutta jos tarraudumme siihen, olemme vaikeuksissa.

Kun kasvamme korkeammalle henkiseen kypsyyteen, meistä tulee rauhallisempia ja tyynempiä ajattelussamme, elämänkatsomuksessamme. Ihmiset alkavat tulla luoksemme kysyäkseen kysymyksiä. Olen yrittänyt tehdä parhaani kaiken aikaa tyydyttääkseni heidät. Kuitenkin joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää vastauksia molempien parhaista yrityksistä huolimatta. Syynä on se, että käytämme rajoitettua käsityskykyämme koettaen ymmärtää jotain, mikä on sen yläpuolella. Olen itsekin esittänyt näitä samoja kysymyksiä, joten ymmärrän hyvin ketä tahansa, joka tulee luoksemme ja esittää kysymyksiä. Tuntuu siltä kuin he eivät koskaan saisi tarpeeksi vastauksia. Sellainen mielemme on. Olemme aina tiedonhaluisia, koska mielemme on aina tiedonhaluinen. Se kerää paljon tietoa päivittäin, huonoa tai hyvää, koska mielellä ei ole voimaa erottaa niitä toisistaan. Ja suurin osa kurjuudestamme, tyytymättömyydestämme ja ennakkoluuloistamme sekä monista erotteluistamme itsemme ja elämän ilmiöiden välillä johtuvat tästä tiedonhaluisesta mielestä, joka kerää kaikenlaista tietoa, pitää sitä hallussaan ja tekee siitä omaa tietoaan.

Meidän pitäisi olla siis varovaisia sen suhteen, mitä luemme ja kuuntelemme, koska ellemme valitse huolella, kenen tahansa ajatukset ja filosofiset näkemykset, jotka eivät aina ole oikeita, painuvat mieleemme, ja niistä tulee omiamme. Sitten me ajattelemme, että me olemme se, joka ajattelee niin, joka hyväksyy tämän. Ja myöhemmin kun saamme tietoa, joka on oikeampaa ja auttaa meitä enemmän, saatamme hylätä sen tai epäillä sitä, koska olimme jo aikaisemmin tallentaneet mieleemme teorian, joka näyttää vastakkaiselta jälkimmäisen näkemyksen kanssa. Joten mitä tahansa tietoa vastaanotamme, meidän tulisi ensin tai ainakin myöhemmin tutkia, ovatko nämä teoriat, opetukset tai ihanteet hyödyksi meille jokapäiväisessä elämässämme tai henkisessä kasvussamme. Muuten meillä on niin paljon ongelmia kamppaillessamme erilaisten ajatusten, ryhmien ja ajatusmallien välissä.

Jos ajattelemme, että olemme jo hyviä tai erinomaisia ihmisiä, mielemme saattaa petkuttaa meitä. Mieli rakastaa kunniaa, se rakastaa ylistystä ja haavekuvia ja ajattelee, että me olemme hyviä. Toisaalta mieli myös alentaa meitä. Se voi myös upottaa meidät masennustilaan ja alemmuuskomplekseihin ja petkuttaa meidät pois loistostamme.

Joskus kuvittelemme, että olemme toiminnan alkuunpanijoita tässä maailmassa, ja siksi otamme kaiken taakan hartioillemme. Siksi uuvumme joskus, emmekä saa mitään aikaan. Jos saamme valaistumisen, silloin tiedämme, jos käytämme sitä. Jos osaamme käyttää suurinta voimaa, joka on jo meissä itsessämme, josta olemme lähtöisin ja johon myös palaamme ja jonka sisällä elämme, silloin meillä on vähemmän sekaannusta, yhä vähemmän joka päivä, kunnes mitään sekaannusta ei enää ole sydämessämme, silloin toteutamme Kaikkivaltiaan tahtoa. Jeesus Kristus on myös sanonut: Minä teen, kyllä, mutta en minä, vaan Isä minussa. (Joh. 14:10) Ja hindulaisuudessa myös sanotaan en minä, vaan Sinä.

Ennen valaistumista mieleni luonnollisesti arvosteli kaikenlaista. Minulla oli myös vastenmielisyyksiä ja mieltymyksiä siitä, miten muiden ihmisten pitäisi elää elämäänsä. Minulla oli mielipiteitä monista asioista tässä maailmassa, vaikka ne eivät edes koskettaneet minua, eivätkä vahingoittaneet minua tai niillä ei ollut minkäänlaista tekemistä kanssani. Rohkenin jopa arvostella niitä tai yritin oikaista asioita. Näin me olemme olleet kiireisiä elämässämme. Kun olen kerta kaikkiaan kyllästynyt arvostelemaan maailmanmenoa ja yrittämään parantaa ihmisiä, olen ymmärtänyt, että minä olen ainoa, jota minun tulisi parantaa, ja kaikki muu on aivan kunnossa. Jumala saa meidät oppimaan omien erehdystemme, erilaisten opetusten ja muiden ihmisten esimerkkien kautta. Siksi uskonkin, kuten vanha kiinalainen sananlasku sanoo, että jos kuljet kahden tai kolmen ihmisen kanssa, ainakin yhdestä heistä voi tulla opettajasi tai hän kelpaa opettajaksesi. Tämä on totuus, jonka olen oppinut tähän mennessä. Koska muiden ihmisten erehdykset herättävät joitain muistoja meissä. Ne muistuttavat meitä jostain, mitä olemme saattaneet tehdä menneisyydessä ja mitä meidän ei tulisi unohtaa. Meidän tulisi oppia niistä parantaaksemme itseämme, eikä meidän tulisi koskaan arvostella muita ihmisiä.

Mutta minä sanon teille, antakaa itsellenne anteeksi.

Antakaa itsellenne anteeksi milloin tahansa. Mitä tahansa teettekin, antakaa se Jumalan huomaan ja jättäkää se siihen, oli seurauksena sitten mitä tahansa. Koska emme kuitenkaan ole tämä keho. Emme ole tekomme. Emme ole minkään teon tekijöitä tässä maailmassa. Ja jos oletetaan, että olemme tekijöitä, meidän on silti annettava itsellemme anteeksi. Meidän on annettava itsellemme anteeksi, kun teemme virheitä tai kun emme voi välttää tapojamme kuten vihaa, ahneutta tai joskus himokkaita ajatuksia. Nämä asiat johtuvat myös olosuhteista. Se ei ole todella Itse, todella sielu, joka haluaa kaikkia näitä asioita. Jos olemme vihaisia itsellemme, meidän pitäisi olla vihaisia vain tavoillemme, joita olemme keränneet. Meidän pitäisi syyttää myös vallitsevaa tilannetta eikä Korkeinta viisautta, todellista Itseä, koska todellinen Itse ei koskaan erehdy, eikä tee virheitä.

K: Kuinka voimme vapauttaa itsemme kärsimyksestä, tuskallisista tunteistamme oikeaan aikaan, silloin kun haluamme niin kovasti irrottautua elämästä ja olosuhteista ympärillämme? On vaikeaa nähdä selvästi johtuen ihmisistä, joihin olemme kiintyneet ja kun tiedämme, että elämämme sisältää paljon muutakin kuin vain itsemme ja sellaisen ihmisen rakkauden, josta emme voi päästää irti.

M: Anna itsellesi vain anteeksi ja yritä uudelleen. Joskus joissakin olosuhteissa me pystymme kontrolloimaan itseämme, tosin suurin ponnistuksin, ja joskus taas emme haluakaan hallita itseämme tai emme pysty siihen. Kummassakin tapauksessa toimi niin kuin on hyväksi sinulle sillä hetkellä. Älä kanna niin paljon huolta tunteistasi. Ne ovat vain aaltoja meren pinnalla. Niiden syynä ei ole meri itse. Syynä on tuuli, Maan kiertorata, jotka saavat aikaan aaltoja. Meri ei siis voi jatkuvasti syyttää itseään ja sanoa, että se tekee aaltoja, aiheuttaen haittaa laivoille ja ihmisille. Se ei voi sille mitään.

K: Kuinka voin päästä eroon negatiivisesta ajattelutavasta?

M: Aivan, se on vaikeaa. Sinun täytyy käyttää sisäistä voimaasi. Sinun on harjoitettava Quan Yin -menetelmää, silloin sinusta tulee luonnollisesti puhdas. Meidän ei tarvitse kamppailla enää niin paljon. Käytämme joka päivä Valoa ja Ääntä puhdistaaksemme itseämme, kylvettääksemme itseämme. On olemassa myös eräänlainen tarkistuskeino, henkinen päiväkirja. Joka päivä tarkastelet itseäsi havaitaksesi, kuinka paljon puhtaammaksi olet tullut jokaisena päivänä puheessasi, kehossasi ja mielessäsi. Siitä näet edistymisesi.

K: Mitä on viha, miksi se kiehuu sisällämme ja miten pääsemme siitä eroon?

M: Joskus siitä on apua, kun voimme purkaa sitä ulkoisesti. Joskus miehen ja vaimon välillä tai lasten ja vanhempien välillä on jonkinlainen jännite, ja kun asia on selvitetty yhdessä, ilmapiiri puhdistuu. Siitä on myös apua. Mikä tahansa tulee luonnollisesti, anna sen tulla. Jos et voi hallita sitä tai et voi hallita sitä täydellisesti, yritä vain olla kantamatta vihamielisyyttä. Ilmaise vain tunteesi siten kuin parhaiten kykenet. Joskus kun vihaa on nielty liikaa, se aiheuttaa sairauksia kehossa. Meidän on parasta ensin omaksua Jumalan hyveet, ja sitten kaikki voimakkaat tunteet, kuten viha, ahneus tai kiintymys tyyntyvät ennen pitkää.

K: Kuinka selittäisit tai määrittelisit pelon?

M: Pelko on uskon puutetta Jumalaan. Jos kaikkialla ja kaikissa tilanteissa tunnet Jumalan läsnäolon, silloin sinulla ei ole pelkoa.

K: Miten voimme käsitellä itsestä luopumisen pelkoa?

M: En muista, kuinka itse käsittelin sitä. Se vain luonnostaan katoaa. Kun pääset Jumalan yhteyteen ja sulaudut Jumalaan, sinulla ei luonnollisesti ole enää itseä. Vähitellen, vähitellen itse vain häviää. Siinä kaikki. En käsittele sitä. Olisi liian ongelmallista käsitellä sitä, koska itse on hyvin suuri. Sen vuoksi anna Jumalan huolehtia siitä. Kun olet harjoittanut menetelmäämme, itse vähenee ja vähenee, ja silloin sinusta tulee yhä suurempi. Tämä on Jumalan paradoksi, koska se ei ole meidän ymmärrettävissämme.

K: Rakas Mestari, toistan aina uudelleen samoja virheitä, joita en halua tehdä. Minusta tuntuu kuin sisälläni olisi kaksi minää, toinen hyvä ja toinen paha. Kuinka voin päästä tästä eroon?

M: Ehkä tämä on osa sellaista tasapainoa elämässäsi, joka sinun olisi opittava. Oikeastaan emme voi olla liian hyviä kaiken aikaa. Hajotat itsesi! Oletko nähnyt nuorallakävelijää sirkuksessa? Hänen on käveltävä tälle puolelle, sitten tuolle puolelle. Tiedätkö, mitä tarkoitan? Ensin hän kallistuu tälle puolelle, sitten hän luisuu toiselle puolelle. Muuten, jos hän kävelisi vain tällä tavoin, hän putoaisi maahan. Tässä elämässä on joka tapauksessa kaksi puolta, toinen on negatiivinen, toinen positiivinen; toinen on onnellisuutta ja toinen kurjuutta. Joskus emme kykene estämään itseämme kallistumasta puolelta toiselle. Se on ok! Anna itsellesi anteeksi. Yritä jos voit; jos et voi, anna itsellesi anteeksi.

K: Miksi meillä on niin paljon huonoa onnea ja vaikeuksia? Onko Jumala järjestänyt tämän?

M: Ei, se johtuu siitä, että elämme maailmassa, jossa on tekoja ja seurauksia. Luomme yksilöllisen syyn ja seurauksen, ja sen lisäksi on koko yhteiskunnan ja koko ilmapiirin kollektiivinen vaikutus. Paha energia aiheuttaa tapaturmia, katastrofeja, onnettomuuksia, sairauksia jne. Paha energia syntyy pahoista ajatuksistamme, pahoista teoistamme ja pahasta puheestamme. Kaikella on oma energiansa. Sen vuoksi meidän tulisi olla puhtaita puheessamme, toiminnassamme ja ajatuksissamme. Tästä syystä suosittelemme Viittä ohjetta ja vegaaniruokavaliota, puhdistaaksemme ympäristömme.

K: Kuinka selität raiskauksen, syövän ja onnettomuudet?

M: Karman avulla, joka tarkoittaa syytä ja seurausta. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. (Gal. 6:7) Emme näe kovin pitkälle menneisyyteen. Tämän takia syytämme nykyisyyttä. Mitään ei tapahdu ilman syytä, vaikka joskus se ei ole yksinomaan omaa syytämme. Tämä maailma on hyvin surullinen paikka. Sen vuoksi meidän on löydettävä tiemme ulos täältä. Se on aivan kuin aina ajaisit moottoritiellä, ja jos et löydä ulosajotietä, polttoaineesi voi joskus loppua tai voit joutua onnettomuuteen, kun joku ajaa päällesi.

K: Kun ihmiset tunkeutuvat psyykkiseen tilaamme, milloin meidän pitäisi sallia se ja milloin taistella vastaan?

M: Jokaisella on oikeus fyysiseen olohuoneeseensa, kuten myös psyykkiseen huoneeseensa. Kenenkään ei pitäisi tunkeutua toisen psyykkiseen tilaan. Jos joku on tehnyt sen, pyydä häntä vilpittömästi poistumaan sieltä. Pyydä Jumalan voimaa sisälläsi auttamaan sinua. Suojele itseäsi uskontosi uskolla, mutta ole riittävän vahva, ole voimakas. Muussa tapauksessa meillä on initiaatio sinulle. Käytä korkeinta voimaasi, niin kaikki muu häviää. Kuninkaan läsnä ollessa mikään häiritsevä olento ei voi olla läsnä.

K: Kuinka voimme suojella lapsiamme nykyaikaiselta elämäntyyliltä; televisiolta, huumeilta, laiskuudelta, ylimielisyydeltä jne., ettei se turmelisi heitä ja samalla myös kunnioittaisimme heidän niin kutsuttua valinnanvapauttaan?

M: Voit auttaa heitä valitsemalla heille parasta, mitä televisiosta ja heidän ympäristöstään löytyy, niin että heillä on vapaus katsella televisiota, mutta ei vapautta valita huonoja ohjelmia. Vapaus ei aina ole parasta lapsille, joilla ei vielä ole tarpeeksi viisautta tehdä valintoja. Kun he varttuvat, voit antaa heille enemmän vapautta. Mutta ennen kaikkea, jos itse elät elämääsi hyveellisesti, hyvyydessä ja kauneudessa, lapset voivat seurata esimerkkiäsi.

K: Miksi huumeilla on niin suuri vaikutus amerikkalaisiin?

M: Syitä on useita: toiset ovat näkyviä, toiset näkymättömiä. Yksi ilmeinen syy on se, että amerikkalaisilla on aineellista hyvää riittävästi, mutta sisimmässään he tuntevat silti olevansa hyvin yksinäisiä. Joillakin alueilla voit ajaa kilometrikaupalla näkemättä ainuttakaan ihmistä, vain moottoriteitä ja metsiä. Jossain saattaa näkyä muutama hajanainen asutus ja piilossa olevia taloja, ja tämä tuntuu siltä kuin olisit erämaassa ja hyvin yksin. Kanssakäyminen naapurien kanssa on lähes olematonta, joten tunnet olevasi hukassa. Aika ei tahdo kulua, etkä tiedä mitä tekisit itsesi kanssa. Halusi ymmärtää elämän, kuoleman tarkoitusta kalvaa sieluasi, ja tuska on niin kestämätön, että käytät huumeita, jotka tarjoavat väliaikaista lohdutusta ja saavat sinut unohtamaan elämän todellisuuden. Ihmiset, jotka juovat tai käyttävät huumeita tai muita myrkyllisiä aineita, tekevät sen samasta syystä. En siis koskaan tuomitse heitä, jotka käyttävät huumeita. Toivon vain voivani auttaa heitä, ja siksi olenkin täällä, tarjotakseni ratkaisuja.

Jos tunnet olevasi yksin eikä sinulla ole todellista ystävää, joka rakastaa sinua ilman ehtoja, voit aina tulla minun luokseni. Olemme aina yhteydessä, ja tiedät, että sinulla on aina ystävä. Voit nähdä minun ilmestyvänkin, jos niin toivot ja jos olet tarpeeksi vilpitön. Olet löytänyt ikuisen ystävyyden, oppaan, jonka kanssa voit jakaa ilosi ja ongelmasi ja joka auttaa sinua aina sinun parhaaksesi. Sinun ei tarvitse käyttää näitä halpoja korvikkeita lohduttamaan sieluasi. Taivaassa on paljon parempia asioita, ja ne kuuluvat sinulle initiaation jälkeen.

K: Onko oikeutettua, jos surmaan murhaajan estääkseni häntä tappamasta muita ihmisiä? Jos ei ole, mitä minun pitäisi tehdä?

M: Kerro poliisille, sillä jos sinä tapat hänet, sinäkin olet murhaaja ja poliisi jahtaa sinua! Kerro poliisille, jotta he voivat tehdä työnsä. Se ei ole sinun työtäsi, eihän? Mutta ehkä tämä henkilö katuu tekoaan, joten anna hänelle mahdollisuus. Kun hän on vankilassa, hän saattaa katua tai ehkä hän lukee Nopean valaistumisen kirjan (Naurua), ja sitten hän muuttaa elämänsä suuntaa. Et voi koskaan tietää, mikä tekee ihmisestä murhaajan. Siihen voi olla syynä useitakin monimutkaisia tilanteita. Se voi olla jonkinlainen mutkikas yhteiskunnan rakenne tai jonkinlainen ansa, johon hän joutui, eikä kyennyt pääsemään pois siitä. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Emme siis voi ottaa oikeutta omiin käsiimme tutkimatta tarkoin hänen taustaansa ja monia edellisten elämien karmallisia verkkoja eri ihmisten välillä. Joskus voimme tuomita hänet epäoikeudenmukaisesti. Murhaaja tuli ehkä tappamaan sellaiset ihmiset, jotka olivat tappaneet aikaisemmin. Ja jos sinä nyt tapat hänet, seuraavalla kerralla hän tulee takaisin tappamaan sinut, eikä paholaismainen kehä pääty koskaan. On parempi, ettemme käytä väkivaltaa väkivaltaa vastaan.

K: Täydellisen toivotonta tapausta ei siis olekaan, riippumatta siitä kuinka monta pahaa tekoa hän on tehnyt?

M: Jokaisella Pyhimyksellä on menneisyytensä, ja jokaisella syntisellä on tulevaisuus. Kukaan ei ole toivoton tapaus. He eivät vain tiedä kerran olleensa suuria ja että he voivat olla sitä jälleen. Ja jos he löytävät jonkun, joka voi osoittaa heille heidän suuruutensa, jokainen voi tehdä näin. Sekin henkilö, joka tappoi 99 ihmistä ja yritti tappaa Buddhan tehdäkseen hänestä sadannen, tuli Arhatiksi. Hänestä tuli Pyhimys sen jälkeen, kun Buddha hyväksyi hänet ja antoi hänelle initiaation yhteisön jäseneksi.

 

Top