Meditaatio

 

 clip_image002_0011

Puhunut Korkein Mestari Ching Hai

Lähde “Olen tullut viemään sinut kotiin”

 

Miksi meidän tulisi meditoida? Rauhoittaaksemme mielemme ottamaan vastaan opetuksia Taivaasta, Jumalan valtakunnasta tai korkeammista maailmoista. Me rukoilemme aina ja anomme jatkuvasti: ”Anna minulle viisautta, anna minulle sitä ja tätä”, ja sitten kun Jumala yrittää puhua meille, Hän ei saakaan tilaisuutta, koska me olemme kiireisiä koko ajan. Me vain puhumme, kyselemme, emmekä lainkaan kuuntele. Ymmärrättekö? Meditaatio on siis kuuntelemisen aikaa. Aivan kuten kun esitätte minulle kysymyksen, teidän on oltava hiljaa hetken aikaa, aivan puhumatta, jotta saisin tilaisuuden kertoa, mitä haluan sanoa tai mitä teidän tarvitsee saada tietää. Meditaatio on juuri tällaista. Hiljaa olemista ja viestin kuuntelemista. Muuten Jumalalla on miljoona asiaa kerrottavanaan teille, eikä teillä riitä aikaa kuunnella sitä. Olette liian kiireisiä puhumisen, rukoilemisen, veisaamisen, kumartelemisen ja rukousnauhan helmien laskemisen kanssa. On ihan hyvä tehdä näin. En tarkoita, ettei se olisi hyväksi. Se on oikein hyvä, mutta sitten meidän olisi hiljennyttävä joksikin aikaa antaaksemme Jumalalle tilaisuus kommunikoida kanssamme.

Rauha on aina ollut kanssamme. Asia on vain niin, että kun olemme liian kiireisiä etsiessämme sitä ulkopuolelta, ehkä unohdamme todellisen rauhan sisällämme ja kohtaamme vaikeuksia tai harmeja elämässämme. Jos vain jotenkin löydämme aikaa tai vilpittömyyttä istahtaa hetkeksi tai vain rauhoitamme itsemme ja etsimme sitä sisältämme, voimme löytää uudelleen tämän rauhan ja onnellisuuden. Tämä on meditaation todellinen tarkoitus. Meidän ei välttämättä tarvitse istua jossain talomme hiljaisessa nurkassa. Voimme istua missä tahansa, seistä linja-autoasemalla tai bussissa matkalla töihin tai istua työpaikallamme ja vain hiljaa etsiä syvältä sisimmästämme sitä todellista Henkeä, joka on aina ollut olemassa. Me emme ole keho tai mieli. Emme ole sitä, mitä olemme tekemässä tai oppimassa, emmekä ole sitä mitä meidät on aivopesty uskomaan olevamme. Tätä on vaikea selittää. Ymmärrän sen vain hyvin selvästi, ja monet harjoittajistamme myös ymmärtävät tämän.

Jos me todella, jopa älyllisesti, oivallamme tai analysoimme sitä, mitä me kutsumme ”minäksi” tai nimellä ”rouva Virtanen” tai miksi tahansa kutsummekaan itseämme, tiedämme selvästi, ettemme ole se. Meillä ei ole olemassaoloa, jos ymmärrämme itsemme sellaiseksi. Jos uskomme olevamme sellainen, jolla on paljon koulusivistystä, joka suuttuu kovasti, kun eteen sattuu turhautumista tai elämän ongelmia, joka on rakastettava tai sellainen joka on tyytyväinen moniin saavutuksiinsa jne., se ei ole todellinen ”me”. Ennen syntymäämme meillä ei ollut tietoa oppiarvoista tai kirjaviisaudesta, esimerkiksi, eikä meillä ollut tällaista vihan ominaisuutta, rakastavaa asennetta tai sitä kuinka tunnistamme jotkin asiat mieluisiksi tai toiset epämieluisiksi jne. Nämä ovat vain tapoja, tietoa, jota kasaamme itsellemme kasvaessamme.

Kaikki osaavat jo meditoida, mutta te meditoitte vääriä asioita. Jotkut mietiskelevät kauniita tyttöjä, toiset rahaa tai liikeasioita. Joka kerta kun keskitytte kokonaan, sydämenne pohjasta yhteen asiaan, se on meditaatiota. Kiinnitän huomioni vain sisäiseen Voimaan, myötätuntoon, rakkauteen, Jumalan armoon, ja tämä on meditaatiotani. Tehdäksemme niin meidän tulisi vain istua hiljaisessa paikassa ja olla itseksemme; tämä on meditaation prosessi. Mutta pelkästään istumalla hiljaisesti jossain syrjäisessä paikassa ei saavuteta mitään. Ensin on saatava yhteys tuohon sisäiseen Voimaan ja meditoitava käyttäen tuota sisäistä Voimaa. Tätä kutsutaan Itsen heräämiseksi. Meidän on herätettävä todellinen Itse sisällämme ja annettava Hänen meditoida, eikä tehdä sitä aivojemme tai kuolevaisen ymmärryksemme kautta. Jollette tee näin, istuessanne ajattelette vain tuhansia asioita, ettekä pysty rauhoittamaan intohimojanne. Mutta kun Itse-tietoisuutenne on herätetty, todellinen sisäinen Itse, Jumalan voima sisällänne ottaa kaiken hallintaansa. Saat tietää, mitä on todellinen meditaatio vasta kun todellisen Mestarin sisäinen siirto on herättänyt sinut. Muuten se on vain ajan hukkaa painiessasi kehosi ja mielesi kanssa.

 

Meditaation todellinen merkitys

Kun rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. (Matt. 6:6)

Miten siis voit rukoilla salassa, kun menemme kaikki kirkkoon ja rukoilemme avoimesti? Ehkä se ei olekaan oikea tapa. Raamattu opettaa meitä, ettei meidän pitäisi rukoilla äänekkäästi, kuten pakanat ja tekopyhät tekevät, vaan mentävä salaiseen huoneeseen ja rukoiltava salaisesti. Siksi kun menemme kirkkoon ja rukoilemme paljon ja äänekkäästi, kaikki muut kuulevat sen paitsi Jumala! Siispä suurimman osan aikaa toiveemme jäävät vaille sitä täyttymystä joka niille kuuluisi, ehkä siksi koska emme noudata Raamatun opetusta. Jos uskomme Raamattuun, meidän tulisi opiskella huolellisemmin, mitä meidän tulisi tehdä.

Asia ei ole niin, että meidän pitäisi istua paikallamme ja ajatella Jumalaa kaiken aikaa. Meidän tulee vain yhdistyä Jumalaan, tulla yhdeksi Jumalan kanssa ja olla aina Hänen tietoisuudessaan. Tätä tarkoitetaan Jumalan valtakunnalla. Jos käyt kirkossa silloin tällöin, sunnuntaisin, se on myös eräs tapa etsiä Jumalan valtakuntaa, mutta luultavasti ei kovin hedelmällinen tapa. Jeesus on nimittäin sanonut meille, että Jumalan valtakunta ei ilmesty havainnoimalla, vaan se on jo meissä itsessämme. Jos näin on, mitä sitten pitäisi tehdä? Meidän on silti meditoitava, vaikka onkin sanottu, että Jumalan valtakuntaa ei löydetä havainnoimalla, mikä tarkoittaa että ei edes meditaation avulla. Mutta se saa meidät tietoisemmaksi siitä. Jumalan valtakuntaa ei saavuteta meditaatiolla, mutta meditaatio saa meidät tietoisemmaksi valtakunnastamme, joka on jo olemassa sisimmässämme.

Uskomme meditaatiomme olevan Jumalan alkuperäinen suunnitelma, että meidän pitäisi päästä yhteyteen Jumalan voiman ja Jumalan Sanan kanssa. Raamatussa sanotaan: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala (Joh. 1:1).

Joten me meditoimme tuota Sanaa, joka on sisällämme olevaa Värähtelyä ja joka viittaa taajuuteen, Jumalan Voimaan. Olemme Jumalan temppeli, ja Jumala puhuu meille tällä tavalla. Hän ilmentyy meille Valon muodossa ja puhuu meille Äänenmuodossa. Nähdessämme Valon näemme monia muita asioita. Kuullessamme Sanan kuulemme monia muita asioita. Kuulemme opetuksen suoraan Jumalalta. Tätä siis meditoimme. Kun meillä on voimakas opettaja, voitte rukoilla sisäisesti Häntä, jos meditaationne osoittautuu vaikeaksi tai jos olette liian kaukana Jumalasta, silloin saatatte tarvita välittäjää. Olet edelleen hiukan heikko kuin lapsi, joka tarvitsee vanhempiensa tukea oppiakseen kävelemään. Mutta myöhemmin kuljette yksin. Teidän on tiedettävä, että päämääränä on yksin kulkeminen ja kasvaminen, eikä riippuvaisena oleminen vanhemmista koko elämän ajan.

Top